Nuorten rekrytointituki on auttanut lähes sataa alle 30-vuotiasta nuorta työllistymään Tampereen seudun työllisyysalueella. Tukea on hyödynnetty monilla eri toimialoilla, kuten teollisuus- ja teknologia-alalla, palvelu- ja ravintola-alalla, rakentamisessa, myynnissä ja markkinoinnissa sekä logistiikka- ja kuljetusalalla.
Tukea on voitu hakea myös heinäkuussa tehtyjen ehtojen kevennyksen myöten. Nyt tukea voivat hakea myös yhdistykset ja säätiöt. Työsuhteen vähimmäiskesto on lyhentynyt kuudesta kuukaudesta kolmeen kuukauteen, ja vaatimus nuoren tietyn pituisesta työttömyysjaksosta on poistunut. Työnantajan kotikunta voi sijaita missä päin Suomea tahansa.
Tuki on voimassa kesäkuun 2027 loppuun saakka. Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelut kannustavat työnantajia hyödyntämään tukea tulevissa rekrytoinneissa. Tuen avulla nuoret voivat kerryttää työkokemusta ja rakentaa verkostoja työelämässä.