Ylöjärven kaupunki etsii yhteistyökumppaneita 1. lokakuuta 2026 toteutettavaan Sytytetään valot -kampanjaan. Kampanjan tarkoituksena on opastaa lapsia ja nuoria turvalliseen liikkumiseen koulumatkoilla.
Kampanjan yhteydessä jaetaan noin 400 polkupyörien ajovaloa Kurun ja Viljakkalan koulujen oppilaille. Kaupungin mukaan tavoitteena on lisätä lasten näkyvyyttä liikenteessä sekä kannustaa itsenäiseen ja aktiiviseen liikkumiseen.
Kampanja on osa kaupungin työtä Unicefin Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen saavuttamiseksi. Kampanjan avulla pyritään vahvistamaan lasten ja nuorten kokemusta arkiympäristön turvallisuudesta.
Yrityksillä on mahdollisuus osallistua kampanjaan esimerkiksi lahjoittamalla ajovaloja tai osallistumalla niiden hankintaan rahallisesti. Lisätietoja kampanjaan osallistumisesta saa lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Marja-Leena Rajala.