Nysse on julkaissut luonnoksen vuoden 2028 joukkennelineratkaisuista. Suunnitelma on kommentoitavissa Nyssen verkkosivuilla 15.9.2026 asti.
Ylöjärven osalta linjastoluonnoksen ensimmäisen vaiheen reittisuunnitelmissa on kaksi reittimuutosesitystä. Linjan 80Y reitin on ehdotettu kulkevan Teivon ja Mikkolantien kautta nykyisen Vuorentaustan reitin sijaan. Runkolinjaan 80 ei esitetä reittimuutosta. Lisäksi linjaa 82 ehdotetaan muutettavaksi tiheästi liikennöidyksi ratikan liityntälinjaksi välille Metsäkylä–Hiedanranta.
Reitit ja linjatunnukset ovat alustavia, ja ne voivat muuttua Linjasto 2028 -jatkosuunnittelun aikana. Ylöjärven kaupunki antaa lausunnon Nyssen esityksistä keväällä 2027.
Suunnittelun tavoitteena on sovittaa tuleva raitiotieliikenne, Nyssen plusbussiliikenne ja muu joukkoliikenne toimivaksi kokonaisuudeksi. Vuonna 2026 suunnittelussa keskitytään etenkin Tampereen, Pirkkalan sekä Lempäälän pohjoisosien liikennepalvelun kehittämiseen. Vuonna 2027 suunnittelua jatketaan Ylöjärven, Nokian, Kangasalan sekä Oriveden osalta.